Tarina

Yrittäjyys on minulle elämäntapa

Minulle yrittäjyys on aina ollut luonteva osa elämää. Yksi syy siihen on varmaan syntyminen yrittäjäperheeseen. Kun koko lapsuuden elää mukana yrittäjäisän toiminnassa, niin jotakin siitä väistämättä tarttuu mukaan, halusi tai ei.

Ensimmäisen oman yritykseni perustinkin jo vuonna 1988, heti armeijasta kotiuduttani. Kyseessä oli hienosti ilmaistuna pikaruokaketju, eli kolme grillikioskia käsittänyt yritys.

Yrittäjyyteni kiinteistönvälitysalalla aloitin vuonna 1994, kun perustin Suur-Helsingin Huoneistopalsta LKV:n. Huoneistopalstaa ja sen toimintaa sitten kehittelin aina vuoteen 2007 saakka. Vuosituhannen alkupuolella ostamani JYA Housing LKV:n toiminimi kulki aluksi Huoneistopalstan rinnalla, kunnes vuonna 2007 totesin kahden erillisen toiminimen pyörittämisen rinnakkain turhaksi ja ylimääräistä aikaa vieväksi. Tämän johtopäätöksen seurauksena Huoneistopalstan toiminimen käytöstä luovuttiin aluksi markkinoinnissa ja alkuvuodesta 2008 lopullisesti Suur-Helsingin Huoneistopalstan nimen muuttuessa Suomen JYA Oy:si. Markkinointi- ja aputoiminimenä säilyi jo vuodesta 1978 olemassa ollut JYA Housing LKV.

Nykyään toimin lisäksi useissa kiinteistönsijoitukseen, kiinteistökehitykseen sekä rakennusalalla – lähinnä ullakkorakentamiseen keskittyen – toimivissa yrityksissä.

Olenkin ylpeä voidessani todeta, että työyhteisömme on todella läheinen ja toinen toistaan kannustava, työkavereiden kesken koetaan yhdessä niin elämän iloiset asiat, kuin myös ne ikävämmät.

Perheeni rooli yrityksessä

Huoneistopalstan Oy:n alkuvaiheessa toimin itse yrittäjänä Tiina-vaimoni käydessä vakituisessa päivätyössä pankkialalla. Tiina tietenkin vapaa-ajallaan auttoi minua jo siinä vaiheessa sen minkä vain suinkin kerkesi. Tiinan yrityksen hyväksi tekemien työtuntien jatkuvasti kasvaessa tuli sitten se kaunis päivä, jolloin oli tehtävä valinta, joko päivätyö tai Huoneistopalsta. Valinta oli loppujen lopuksi helppo ja Tiina onkin siitä päivästä lähtien seissyt rinnallani työtunteja laskematta, yhdessä kanssani yritystä johtaen ja kehittäen. Tänä päivänä Tiinan pääsiallinen työtehtävä on JYA:n talousjohtajan tehtävä, mutta siinä rinnalla hoituu moni muukin tehtävä, aina henkilöstöhallinnasta ja markkinoinnista alkaen ja kiinteistönvälittäjän perustehtäviin päättyen.

Ihanat tyttärenikään eivät ole säästyneet osallistumisesta yrityksen toimintaan. Pienempinä heitä oli esimerkiksi näppärä hyödyntää markkinointiin tarvittavissa kuvissa, tulipahan myös asuntojen esittelyissä toimiminen heille tutuksi jo varhain. Nyt molemmat ovat jo nuoria aikuisia ja työtehtävät ovat muuttuneet sen mukaisiksi. Vanhempi tyttäreni Petra toimii opiskeluidensa ohessa asuntomyyjänä ja onkin nuoresta iästään huolimatta jo osoittanut omaavansa erinomaiset myyjänlahjat. Nuorempi tyttäreni Jenna on myös jo omaksunut toimistorutiinien hallinnan ja asuntomyyjän alkeet.

JYA Housing:in ”suurperhe”

Lopuksi haluan ehdottomasti tuoda esille henkilökuntani. Kiinteistönvälittäjät ovat käytännössä kaikki ”yrittäjiä”, palkka kun on puhtaasti provisiopohjainen. Tästä syystä he myös ajattelevat yrittäjämäisesti ja ymmärtävät firman saaman hyödyn näkyvän suoraan myös heidän omilla pankkitileillään. Oveni onkin aina avoinna heille ja kuuntelen tarkasti kaikkia heiltä tulevia ehdotuksia. Henkilökunnan hyvinvointi on myös yksi tärkeimmistä perusarvoistani, vain hyvinvoiva työntekijä pystyy huippulaatuiseen työskentelyyn. Olenkin ylpeä voidessani todeta, että työyhteisömme on todella läheinen ja toinen toistaan kannustava, työkavereiden kesken koetaan yhdessä niin elämän iloiset asiat, kuin myös ne ikävämmät. Voinkin vilpittömästi todeta, että me JYA:laiset olemme kaikki omalta osaltamme osa yhtä ja samaa suurperhettä!

Mika Hautala

Yrittäjä, LKV